Etelä-Suomen Median lehdet tavoittavat joka viikko jo 1 000 007 lukijaa ­– Helsingin Uutiset suurin kasvaja

Etelä-Suomen Median kaupunki- ja aluelehdet tavoittavat viikoittain 1 007 000 lukijaa. Tiedot käyvät ilmi torstaina julkaistusta Kansallisesta mediatutkimuksesta (KMT). Tuoreet luvut on kerätty viime vuoden heinäkuun ja tämän vuoden kesäkuun välillä. Niitä vertaillaan viime vuoden lukuihin. Näin luvuissa on päällekkäin puoli vuotta. Koko vuoden 2018 tavoittavuusluvut julkaistaan ensi maaliskuussa. Luvut kertovat keskimääräisen printtinumeron lukijamäärän. Kokonaistavoittavuus taas tarkoittaa keskimääräisen printtinumeron ja lehden digitaalisissa kanavissaan tavoittamien henkilöiden yhteismäärää viikon aikana.

Etelä-Suomen Median lehtien lukijamäärä kasvoi edellisestä mittauksesta 0,7 %, mutta verkossa jopa +5,5 %. Erityisen ripeää kasvu oli pääkaupunkiseudun lehdissä.
Eniten lukijamääräänsä nosti Helsingin Uutiset, joka tavoittaa nyt 42 000 lukijaa viikossa enemmän kuin vuoden 2017 mittauksessa. Kokonaistavoittavuuttaan kasvattivat tilattavista lehdistä Keski-Uusimaa ja Uusimaa, suurista kaupunkilehdistä muun muassa Nurmijärven Uutiset ja Vantaan Sanomat.

Etelä-Suomen Media on osa Mediatalo Keskisuomalaista, jonka tuotteita lukee viikoittain 1 778 000 suomalaista.